Terve taas, mursut ja muut! Oli jo aikakin käyttää taas vaihteeksi tuota samaa nimitystä.Ei kyllä kovin jouluiselta tunnu, ei suotu lumista joulua tännepäin! Asiaan, muistatte varmaan, kun tässä postauksessa vihjaisin jouluspesiaalista ja olenhan minä muissakin postauksissa siitä kertonut.Tällä kertaa alkuhöpinöistä ei tule ihan turhia, sillä selitän tämän postauksen idean.Aloin miettimään, että minulle tuskin tulee ihan heti uutta tarinaideaa Simpukkojen mursujen jälkeen.Yleensähän minulla on tapana ottaa inspiraatiota oikean elämän jutskista, enkä noin vain mitään mursujen avaruusseikkailua lähde väsäämään.Siitä syntyi kysymys: minkälainen Aurinkomursun, Kuumursun, Taulumursun ja tarinoideni sivuhenkilöiden joulu olisi, jos siihen lisättäisiin tapahtumia oman joulukuuni tapahtumista? Ymmärrän, että tuollaisen lyhiksen tekeminen kuulostaa mahdottomalta, koska ovathan joulut vuodesta toiseen lähes samanlaisia.Tästä huolimatta tulee vastaan niitä pienenpieniä yksityiskohtia, jotka eivät välttämättä toistu seuraavana vuonna.Samanlainen tarina tulee myös ensi vuonna, jos blogi on silloin pystyssä ja niinkuin myös muina tulevina vuosina! Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei pitkiä tarinasarjoja enää tulisi


Aurinkomursu käveli aukiolla.Pomomursu oli kadonnut 20 minuuttia sitten, kuin tuhka tuuleen ja Aurinkomursun piti huolehtia, ettei mitään ikävää pääsisi käymään ennen hänen paluutaan.Siivekäs mursu hengaili Kuumursun ja Taulumursun kanssa, niinkuin yleensä.Pian lahjoja päästäisiin availemaan, mutta pomomursua ilman joulujuhlat eivät voineet alkaa."Mennäänkö meille kuuntelemaan radiosta joululauluja?", Taulumursu kysyi."Käy", tämän ystävät sanoivat yhteen ääneen ja vilkaisivat toisiaan huvittuneina.Serpentiinimursu lähestyi kolmikkoa."Mitäköhän hänellä on mielessään? Hän on ollut töykeä siitä lähtien, kun pomomursu alkoi taas luottamaan meihin ja ylensi sinut, Aurinkomursu, takaisin luotetuksi", Kuumursu kuiskasi ystävilleen."Kuule, Aurinkomursu, olet luotettu ja vastuussa laumasta, koska niinkuin itsekin tiedät, pomomursu on häipynyt.Kenties jäät johtamaan meitä ikiajoiksi.Joten, sinulla ei ole aikaa joululaulujen kuunteluun", Serpentiinimursu tuhahti.Aurinkomursu katsoi epäröivästi ystäviään, koska hän ei keksinyt hyvää vastausta."Kuuleppas, Serpentiinimursu, lopeta tuo turha määräily! Ei täällä tapahdu mitään, mitä tarvitsisi vahtia! Sitä paitsi, me kolme olemme kaikki sinua yläpuolella, mitä lauman hierarkiaan tulee.Voit mennä vaikka katsomaan, mitä muilla on näytettävänä", Taulumursu käski.Kassamursu kurkkasi kaupastaan."Juuri näin, ei sinun tarvitse puuttua heidän asioihin", hän sanoi ja häipyi omiin puuhiinsa."Hmph, kuinka töykeää.Yritin vain neuvoa, ettet tuottaisi pettymystä pomomursulle!", Serpentiinimursu tuhahti ja marssi omaan taloonsa.Silloin paikalle marssi ruskea mursu.Se oli kukas muukaan, kuin pomomursu! "Missä olet ollut?", joku mursuista kysyi."KOKOONTUMINEN!", pomomursu huusi täysillä.Hän meni kokoontumispaikalle yskien.Pian kaikki olivatkin kokoontuneet johtajansa ympärille."Pöllöt ovat olleet meidän ja jääkarhujen joulunviettoon tyytymättömiä.Kaikki muut vihollislaumat harrastavat jokavuotista kokoontumista joulunviettoon.Siksi myös me kaksi laumaa vietämme tänä iltana joulua yhdessä, niinkuin myös tulevina vuosina", pomomursu aloitti.Osa mursuista alkoi supisemaan järkyttyneinä omia mielipiteitään kuulemastaan."Lupasimme Kylmätähdelle, että hänkin saa tulla juhlaan.Olemme jo järjestäneet ohjelman sun muut.Kassamursu jakakoot tonttulakit", hän jatkoi.Kassamursu heitti tonttulakit maahan."Sori, en jaksa kantaa noita!", hän pahoitteli ja nappasi itse maasta yhden.Lopulta kaikki olivat saaneet tonttulakin."Jonoon! Jääkarhut varmasti odottavat meitä jo.Ja Kylmätähti", pomomursu käski

Jääkarhujen ja Kylmätähden luona:

"Menoksi!", pomojääkarhu hymähti.Mursut ja jääkarhut aloittivat matkan kohti juhlimispaikkaa omissa jonoissaan.Kylmätähti sai toimia niin ympäristön, kuin muitten tarkkailijana, koska hän ei kuulunut laumaan.Ennen pitkään eläimet alkoivat väsyä kävelemiseen.Silloin vastaan tuli jättimäinen talo."Perillä ollaan! Ensi kerralla ollaan kenties totuttu tähän pitkään matkaan! Voitte nyt mennä tutustumaan ohjelmaan.Huomatkaa, että myös täällä ulkona on tekemistä", pomomursu selosti.Pomomursu, pomojääkarhu ja Kylmätähti menivät itse sisälle.Aurinkomursu, Kuumursu ja Taulumursu menivät kauemmas muista."Mennäänkö ulos vai sisälle?", Aurinkomursu kysyi."Sisälle meneminen olisi järkevämpi vaihtoehto, ellette te muut sitten halua vilustua", Kuumursu huomautti."Jooh, mennään sisälle.Sitä paitsi, monet jääkarhuista aikovat jäädä tänne ulos, eli heitä ei tarvitse hirveästi sietää sisällä", Taulumursu lisäsi vilkuillen ympärilleen.Mursukolmikko lähti tunkemaan sisälle

Sisällä:

Aurinkomursu huomasi heti karhupehmon, jonka päässä oli tonttulakki ja sen ympärillä eräänlaista nauhaa."Seuratkaa mua, Kuu ja Taulu", hän sanoi ja käveli karhun luo.Kuumursu ja Taulumursu seurasivat perässä."Katsokaapa, miten karhusta tulee leijona", Aurinkomursu vitsaili.Hän muotoili nauhaa karhupehmon pään ympärille."Siinä on leijonakuningas!", siivekäs mursu julisti.Jotkut hieman naureskelivat, mutta muuten asia ei saanut huomiota."Öh, ihan kiva.Mitäs tehdään?", Taulumursu kysyi.Silloin Kuolonkarhu käveli kolmikon luokse."Mitä sinä haluat?", Kuumursu tuhahti."Seuratkaa minua, ellette aio pelleillä tyhmien pehmolelujenne kanssa", jääkarhu hymähti pyöritellen silmiään."Onko kiva esittää kovista? Minä kuin luulin, että tämän juhlan aikana on rauha mursujen, jääkarhujen ja Kylmätähden välillä", Aurinkomursu puuttui tilanteeseen.Tällöin pomomursu asteli paikalle."Milloin joulusta tuli riitojen juhla? Tulkaa jo.Ei olisi pitänyt lähettää sinua hakemaan heitä, Kuolonkarhu", tämä sanoi.Nelikko seurasi häntä.Pian ovi tuli vastaan.Pomomursu otti avaimen lattialta ja avasi oven.Nelikko seurasi edelleen johtajamursua.Pian he näkivät edessään Serpentiinimursun, Aaltomursun, Merimursun, Vesimursun ja viisi nimetöntä jääkarhua.Kylmätähti ja pomojääkarhu seisoskelivat syrjemmällä.Pomomursu liittyi heidän joukkoonsa.Kuolonkarhu meni jääkarhukavereidensa luokse, mutta hän ei vaikuttanut selvästikään tietävän, mistä oli kysymys."Mitäs tämä on olevinaan?", Kuumursu tuhahti.Hän ei ollut mielissään, että paikalla oli vihollisia."Jouluesityksenne! Taustalla soi Joulu on taas-räppiversio, jonka Serpentiinimursu, musiikkivastaava, teki meille.Te leikkitaistelette musiikin tahdissa!", pomomursu huudahti innoissaan."Oletko tosissasi? Minä luulin, että me tulimme pitämään tänne hauskaa.Eikä taisteleminen sovi sitten yhtään joulujuhlaan, joulu on rauhan ja ilon juhla!", Aurinkomursu hymähti.Tällöin lintu lensi heidän luokseen."Lintu, nam!", Kylmätähti huudahti ja nappasi linnun suihinsa."Päästä pois, typerä kissa! Etkö arvosta pöllöjen mahtia!?", lintu huusi vältellen kissan hampaitten iskuja."Se on pomopöllö, idioottikatti!", pomojääkarhu murahti.Kylmätähti sylkäisi pomopöllön, maailman arvostetuimman eläimen, pois suustaan."No olisi voinut edes sanoa jotain! Kyllä hän näki, että täällä on kissa", Kylmätähti puolustautui."Wow, pomopöllö! En olekkaan tainnut nähdä sinua ennen", Kuumursu huudahti pyyhkiessään Kylmätähden sylkeä pomopöllöstä pois.Sitten sininen mursu heitti rätin Kylmätähden päälle."Itse syljit, joten itse viet rätin roskiin!", hän pilkkasi.Kylmätähti heitti rätin roskiin raivostuneena."Minä häivyn!", kissa tuhahti ja lähti ovet paukkuen pois huoneesta.Silloin huoneeseen tuli lisää pöllöjä."Sinä saat ohjata heitä, Aurinkomursu", pomojääkarhu selitti."Mutta enhän minä tiedä, mitä minun pitää tehdä!", Aurinkomursu huudahti."Se päätetään lavalla", pomomursu ilmoitti."Huhhuh, kuinka usein pomomursu saa hulluuskohtauksia?", Taulumursu kysyi vitsillä ystäviltään."Saammeko nyt lähteä?", Aurinkomursu kysyi."Joo, muutkin voivat lähteä.Muistakaa olla keskiyöllä lavalla! Löydätte sen kyllä!", pomomursu vastasi

Hetken päästä:

"Hei, tuolla on ilmaisia joulukeppejä!", Aurinkomursu huudahti ja osoitti isoa pöytää, jossa oli muutakin herkkuja."Kun minä olin pieni, minulle sanottiin, että joulukepit ovat etanien tekemiä ja täynnä pöpöjä ja limaa, joten en suosittele", Kuumursu naurahti."Siinä meni ruokahalu..", Taulumursu mutisi."No, en minä varmaan sitten sellaista syö", Aurinkomursu huokaisi.Hän oli pitänyt niin paljon joulukepeistä ennen Kuumursun sanoman kuulemista."Mitä muuten kello on, jos meidän pitää keskiyöllä olla lavalla?", Taulumursu kysyi pitkän kiusallisen hiljaisuuden jälkeen.Aurinkomursu ja Kuumursu alkoivat etsiä kelloa."Kahdeksan", Kuumursu vastasi."Oikeasti, 16 tuntia, en kai laskenut väärin!? Ihan hirveää, että meitä kaikkia pidetään täällä niin kauan!", Taulumursu huudahti."Sori, Kuumursulla on vähän hämäävä tyyli sanoa kellonajat.Hän tarkoitti, että kello on 20.00", Aurinkomursu selitti."No hyvä, vaikka on neljä tuntiakin paljon", Taulumursu hymähti."Tylsää, mitä tehdään?", hän kysyi, kun taas oli ehtinyt olla hiljaista jonkin aikaa."Noh, mennään katsomaan, minkälaista ohjelmaa täällä on", Aurinkomursu vastasi

Neljän tunnin jälkeen:

Aurinkomursu, Kuumursu ja Taulumursu olivat käyneet jopa ulkona olleet ohjelmat läpi ja heille tuli taas tylsää."Olipas tylsät ohjelmat tänä vuonna", Aurinkomursu totesi."Jep! Ja nyt taitaa ollakkin keskiyö", Taulumursu totesi."Voi ei! Me emme edes katsoneet, missä lava on!", Kuumursu parkaisi.Pomojääkarhu tuli näiden luo."Voi voi vaan teidän kanssanne.Seuratkaa minua", hän hymähti

Lavalla:

Verhot olivat vielä edessä ja kaikki paikalla.Pomomursu oli neuvomassa, pomojääkarhu ja Kylmätähti istuskelivat omilla erikoispaikoillaan yleisön joukossa."Mitä siis pitää tehdä?", Kuolonkarhu kysyi."Aurinkomursu ja pöllöt saavat leijutella näitä superkestäviä kankaita.Muut esiintyjät tehkööt jotain liikkeitä, kunnes tiputan pienen yllätyksen.Minähän sanoin, että kaikki päätetään lavalla", pomomursu vastasi."Mutta eihän tässä ole mitään järkeä! Kukaan ei jaksa katsoa tätä esitystä!", Taulumursu vastusti."Kyllä te jotain keksitte, nyt ei voi enää perääntyä.Ja muistakaa sanoa esityksen päätyttyä "Hyvää joulua", samalla kun yllätykset tippuvat", pomomursu tuhahti ja käveli ylös portaita."Serpentiinimursu, oletko jo siinä musiikkipaikassasi?", Aurinkomursu kysyi."Joojoo, mutta kuka avaa verhot?", Serpentiinimursu ihmetteli.Pomomursu tuli takaisin alas avaamaan verhot ja sitten taas ylös.Sitten esitys alkoi.Esiintyjät toivoivat, että esitys loppuisi mahdollisimman pian.Sitten jotain alkoi tippumaan."Hyvää joulua!", esiintyjät huudahtivat.Se jokin paljastui tikkareiksi ja niitä tuli monia kymmeniä alas.Verhot sulkeutuivat, kun kaikki tikkarit oltiin syöty."Meidän pöllöjen pitää mennä.Voitte vain kuvitella, kuinka rankkaa on kuulua maailman suosituimpaan eläinlaumaan! Nähdään, hyvää joulua!", pomopöllö huudahti ja lensi matkoihinsa.Muut pöllöt seurasivat perässä."Ketkä ovat tehneet ne tikkarit?", Aurinkomursu kysyi."Kirahvit varmaan, niissähän on kirahvin kuva.Elleivät ihmiset ole niin tyhmiä, että alkavat palvomaan kirahveja.Tosin, eiväthän he arvosta edes pöllöjä", pomomursu arveli."Mutta mutta, mennään muiden luo! Tämähän juhla loppuu tähän", hän jatkoi."Mutta entä lahjat!?", Taulumursu kauhisteli."Ei huolta, ne avataan kotona", pomomursu naurahti


Faktat:

- Aluksi tarkoituksena oli, että pomomursu olisi antanut lisää tikkareita, kun mursut tulivat takaisin leiriin

- Tarkoituksena oli myös se, että Aurinkomursu, Kuumursu ja Taulumursu olisivat menneet hakemaan kirahveilta lisää tikkareita, josta olisi kerrottu lisää erillisessä tarinasarjassa


Loppuun haluaisin vielä mainita, että @taulumursu :lta tuli juuri viesti, jonka mukaan hän sai mursupehmolelun ja -paidan, onnittelut hänelle mursumaisista lahjoistaan! Itse en usko, että saan mitään mursuihin liittyvää, meillä ei siis vielä avata paketteja.Itse toivon erityisesti Leijonakaarti, valjasta voimasi-DVD :tä, jossa tuleepi Leijonakaartin jaksoja suomenkielellä.Toki minulla on muitakin toiveita, mutta joululahjani näettekin sitten Instagram-tililläni, kun ne saan avattua! Lopetankin tämän postauksen tähän, hyvää joulua teille, lukijat ja onnellista uutta vuotta!

T: @aurinkomursu